Vielä on toivoa...mutta ei oikein uskalla. Olen yrittänyt uskotella itselleni että huonosti käy, jotten putoaisi korkealta. Lugesteronin vaikutuksesta rinnat ovat turvoksissa ja erittäin herkät ja kipeät pienestäkin kosketuksesta. Viime yö oli ensimmäinen pariin viikkoon kun en herännyt keskellä yötä vessaan. Tässä olisi vielä melkein viikko verikokeeseen, mutta olen välillä lähes hermoraunio koska pelkään haaveiden murskautuvan taas, vaikken oikeastaan ole antanut niiden edes syntyä... Sekavaa, mutta sitäpä tämä tilanne on. Viime päivinä olen miettinyt  esimerkiksi sitä onko tämä väkisin yrittäminen hullua koska kai sillä biologisesti on jokin merkitys että solumme hylkivät toisiaan? Vai voinko syyttää saasteita tai antibioottien liikasyömistä biologian sekaisin menolla meidän kohdallamme.