Koska meille tuli hyviä uutisia. Nyt pitäisi sinnitellä raskausviikolle (ei ne voi musta puhua) seitsemän. Silloin on lääkäri, ja jos kaikki on hyvin sitten voi alkaa varailla aikaa ultraan. Nyt haluaisin vajota talviuneen muutamaksi viikoksi ja sitten alkaa nauttia raskaudesta. Onkohan se nauttiminen mulle koskaan mahdollista koska olen niin tottunut takapakkeihin että odotan sellaista kuitenkin koko ajan. No nyt pitäisi pysyä viileenä ja olla panikoimatta jokaisesta vatsan nipistyksestä.

En muuten ole tehnyt perinteistä viivatestiä. Päätin, että nyt uskon verikokeiden tuloksiin ja jätän ylimääräiset sekoilut pissatikkujen kanssa.

Ihan sattumalta aloin katsella Inhimillistä tekijää jossa oli kolme ihmistä kertomassa itse valitusta lapsettomuudestaan. Olen monesti miettinyt miksi minä tunnen tarvitsevani lapsen. Kun joku kysyy syytä haluuni saada lapsi, ainoa jonka keksin on: haluan olla äiti. Siihen haluun minulla taas ei ole mitään selitystä. Jotenkin ohjelmasta jäi vaan hyvä mieli sen loppuessa Anneli Saariston lausahdukseen: "Elämä voi olla ihanaa, vaikkei saakaan kaikkea."