Eilen näimme pikkuisen sydämen lyövän reippaasti. Itkuhan siinä tuli ja ihmetys. Tänään olen jo ehtinyt saada pienimuotoisen ahdistuskohtauksen ajatellessani osaankohan hoitaa vauvaa kunnolla.

Vieläkään ei kuitenkaan mieli ole kokonaan uskonut että voisiko se sittenkin olla mahdollista. Koko ajan yritän latistaa intoani ja ajatella, että odotellaan nyt jouluun asti ennenkuin alan riemuita ja oikeasti odottaa vauvaa.

Hankalinta tässä hedelmöityshoitojen vaiheessa on juuri tämä tilanne. Normaalisti ihmiset voivat helposti pitää asian salaisuutena, mutta meille se on mahdottomuus. Koska olen kertonut ystävilleni melko avoimesti hoitojen kustakin vaiheesta, nyt kyselyitä tilanteesta satelee. Muutama innoissaan puolestani riemuinnut ei ole selvästikään tajunnut, että en minä pysty iloitsemaan vielä tästä onnesta huolettomasti kuten raskauden luonnollisesti ja halutessaan saavuttaneet ystäväni ovat ilmeisesti voineet.